Suomalaiset datan ostajat panostavat laatuun ja GDPR -yhteensopivuuteen

2018/05/28

Kohderyhmien käyttäminen digitaalisessa mainonnassa on yleistynyt. Keskustelua on viime aikoina käyty paljon mm. datan laadun ja läpinäkyvyyden ympärillä. Datamarkkina kasvaa pohjoismaissa nopeasti. Kartoittaaksemme tarkemmin suomalaisten mainostajien ja mediatoimistojen kokemuksia kohderyhmien käytöstä mainonnassa toteutimme tutkimuksen huhtikuussa 2018. Nyt voimme iloksemme jakaa muutamia havaintojamme.

Kuinka moni tutkimukseen vastanneista käyttää kohderyhmiä mainoskampanjoissa ja kuinka usein?

70% kyselyyn vastanneista mainostajista ja mediatoimistoista olivat käyttäneet kohderyhmiä mainoskampanjoissa. 86% oli käyttänyt omaan dataan perustuvia kohderyhmiä ja 50% oli käyttänyt kampanjoissa muita yleisöjä kuten esim. eri palveluidentarjoajien maksuttomia kohderyhmiä. Yli puolet kyselyyn osallistuneista käytti kohderyhmiä mainoskampanjoissaan viikottain ja 21% kuukausittain. Ainoastaan 3% vastanneista eivät olleet koskaan käyttäneet kampanjassa kohdeyleisöä.

Mitkä kohderyhmät kiinnostavat ( % vastanneista):

– Ikäryhmät ( 87%)
– Perhetilanteeseen liittyvä (74%)
– Ostoaiedataan perustuvat (74%)
– Sukupuoleen perustuvat (68%)
– Harrastuksiin liittyvä (61%)
– Asumismuotoon liittyvä (58%)
– Yrityspäättäjiä tai muita yrityselämän kohdeyleisöjä (55%)
– Ruokaan liittyvä (52%)
– Tuloluokkiin perustuvia (48%)

Kuinka tärkeitä seuraavat asiat ovat kohderyhmien hyödyntämisessä? (asteikko 1-5)

Relevantin tutkimus kohderyhmien käytöstä mainonnassa | Relevant

Kiitokset kaikille tutkimukseen osallistuneille! Jos haluat kuulla lisää tutkimuksesta tai datapalveluistamme kerromme mielellämme.

Lue lisää datan ostamisesta ja myymisestä:
Oman datan kaupallistaminen
Laadukkaita yleisöjä mainostajille

Lue myös:

Miksi ostaa mainontaa ohjelmallisesti?

2020/01/20

Mainostajan näkökulmasta mainonnan ohjelmallisella ostamisella haetaan erityisesti tehokkuutta ja datan hyödyntämisen rooli korostuu. Mainonnan ohjelmallinen ostaminen tarjoaakin paljon hyötyjä mainostajalle, keräsimme tähän keskeisimpiä.

Lue lisää

Mitä ovat 1st, 2nd ja 3rd party data ja miten niitä voidaan hyödyntää markkinoinnissa?

2019/11/29

Data on yksi tärkeimmistä onnistuneen markkinoinnin vetureista. Markkinoijan yksi suurimmista haasteista kiteytyykin datan ymmärtämiseen, priorisointiin sekä käyttökelpoiseksi saattamiseen. Se minkälaisesta datasta on sinulle markkinoijana eniten hyötyä riippuu nykytilanteesta sekä tavoitteistasi.

Lue lisää

Ketä TCF 2.0 koskee, mitä pitää tehdä ja missä mennään nyt?

2019/11/27

TCF, eli Transparency & Consent Framework, on toimialan yhdessä luoma standardi, joka mahdollistaa datan hyödyntämiseen vaadittavan luvan kysymisen kuluttajilta ja tämän luvan (tai kiellon) välittämisen ymmärrettävässä muodossa digitaalisen mainosmaailman toimijoille. Yhteiselle standardille on tarve, koska markkinassa toimii suuri joukko dataa hyödyntäviä toimijoita.

Lue lisää

MTVuutiset.fi liittyy Relevant Audienceen, josta tulee Suomen suurin riippumaton datamarkkinapaikka

2019/11/21

MTVuutiset.fi liittyy Suomen suurimpaan riippumattomaan datamarkkinapaikkaan Relevant Audienceen. Se käsittää tällä hetkellä 18 miljoonaa uniikkia selainta, sekä 500 miljoonaa datakeräystapahtumaa kuukaudessa.

Lue lisää

Client-side vai Server-side Header bidding?

2019/10/14

Yli 70% julkasijoista käyttää Header biddingia ohjelmallisen mainosmyynnin eCPM hintojen nostamiseksi, täyttöasteen parantamiseksi sekä tuottojen maksimoimiseksi. Vaikka Client-side header bidding on parannus vesiputousmalliin nähden, on siinäkin omat ongelmansa. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi syntyi uusi tekniikka: Server-side header Bidding.

Lue lisää